Pitkästä, pitkästä aikaa äitisi jaksaa ruveta kuulumisia kertomaan.
Meidän perheessä on monnta rautaa tulessa tällä hetkellä, sillä olemme ostamassa uutta kotia ja sinä olet tulossa kotiin.
Nyt jo. Äitisi ei ole kerennyt hankkia vielä kaikkea. Äitisi on niin iloinen, mutta samalla kauhistunut. Osaako hän hoitaa ja huomaako jos sinulla ei ole kaikki hyvin.
Tällä hetkellä olet siis jo kajaanissa KAKS:illa ja olet iso. Painat jo 1940 grammaa.
Isovanhempasi ovat sinua käyneet ihastelemassa ja saivat jopa pitää sinua kulta kimpaletta sylissään.
Syöt korviketta tällä hetkellä itse ja ilmoitat isosti jos sinulla on nälkä tai ruoka ei riitä.
Kaapista pääsit pois muutama viikko sitten, silloin äidillesi konkresoitui se. Olet oikea vauva, etkä taideteos, jota ihastellaan kaapin lasin läpi.
Sinulla on flunssaa ja sinua täytyy väillä niistää imulaitteella, sen takia käytössäsi on vielä nenämahaletku osittain, ettet rasitu syömisestä liikaa.
Sydämestäsi kuuluu pieni sivuääni, se ultrataan huomenna.
Perhehuoneessa olemme olleet sinä, minä ja isäsi. Harjoittelemassa kotioloja.
Sillä kohta me olemme maailman onnellisin perhe.
Pippuri pääsemässä kotiin , kunhan räkätauti helpottaa. Ja minulla on aivan epätodellinen olo, En voi ymmärtää vieläkään kaikkea sitä mitä tässä 3 kuukauden aikana on tapahtunut, ja voin sanoa, että sitä ei pysty ymmärtämään kukaan.
Tuntuu kuin eläisin vieläkin unessa, josta herään joskus hieroen mahaa, siellä se pieni pippuri vielä on. Mutta ei. Pakko se on itseään nipistää ja älytä että nyt eletään tässä ja täysillä.
Harmikseni olen huomannut tiettyjä ihmisiä, jotka eivät ole tarpeeksi tukena, kun ystävä kärsii. Kehdataan jopa kohdella kuin patalappua, ja ajatella että olen terästä, kyllä mä jaksan.
Eilen olin autolla liikenteessä, ja en älynnyt mennä ihan heti risteyksen yli, joku kanssa autoilija mies rupesi ilmeilemään mulle. Purskahdin itkuun. Ajattelin , että en osaa autollakaan ajaa oikein. Kuten kuulin kun minulle sanottiin että "epäonnistuin" tässä raskaudessa, Ei, en epäonnistunut. Minulla on maailman upein lapsi, jota tulen suojelemaan henkeen ja vereen.
Sen vaan haluan sanoa, että ajatelkaa ihmiset mitä puhuttu toisillenne. Jonkun kuori voi olla terästä, mutta sisin haavoittuvaa. Kuten minulla. Esitän ja hymyilen kaikille, kyllä mä vielä jaksan. Mutta ihan oikeasti. Mä en tällä hetkellä edes tajua miten olen jaksanut tämän 3 kuukautta. Ihmeellisesti ihminen saa jostain voimaa.
Tähän samaan haluan sanoa edelleen sen, ne ihmiset jotka haluaa olla mun elämässä, ovat itse. Nyt on kohtuutonta vaatia , että minä jaksaisin olla teihin kaikkiin yhteydessä. Toivon , että ymmärrätte. Kiitos !
