Taas täällä, kohta kaksi vuotta kulunut Pihlan syntymästä. Aika menee todella nopeaa. Kahteen vuoteen on sisältynyt todella todella paljon tapahtumia, ajatuksia ja elämää.
En ole ehkä vieläkään käsitellyt itseni kanssa tätä kahta vuotta, en ole pystynyt siihen. Sitten kun päivässä tulee hiljainen hetki, ajatukset rupeavat poukkoilemaan päässäni, äkkiä keksin itelleni jotain tekemistä tai muuta ajateltavaa. En halua ajatella. Periaatteessa en halua muistella mitä on joutunut kokemaan, yritän keskittyä vain tähän hetkeen.
Pihla on siis tällä hetkellä 1 v 9 kk ikäinen, mutta periaatteessa 1v 6 kk. Ei vielä kävele, mutta nousee kovasti jo seisomaan ilman tukea. Fysioterapiassa kuljimme aika tiheään tahtiin, mutta sille ei kuulemma ole enää tarvetta. Ja lääkäreiden keskoskontrollit saatiin pois.
Paljon on sairasteltu flunssia , Pihlalla oli kaulakysta, mutta se pari kuukautta sitten leikattiin Oulussa pois, sen jälkeen ei ole ollut yhtään flunssaa !!
Tällä hetkellä elämme normaalia elämää, käydään kerhoissa , nähdään kavereita ja lapsia minä olen kotiäitinä , en ole Pihlaa hoitoon laittanut, sillä Pihlasta tulee myös isosisko maaliskuussa.
Pitkään mietin, uskallanko mä enää ikinä raskautua. Entä jos käy samalla tavalla, tai jopa pahemmin. Onko minun kehossa joku vika, että raskaus ei onnistunut, pystynkö koskaa kokemaan normaalia raskautta?
Yritin päästä useaan paikkaan juttelemaan ennen tätä raskautta, tulevan raskauden riskeistä, mutta minulle vaan sanottiin että ensin pitää olla raskaana ennenkuin pääsen juttelemaan, eli päätös täytyi tehdä itse.Uskaltaako vai ei, ja oli pakko uskaltaa. Se olis muuten vaivannut minua koko loppuelämäni ajan jos en uskaltais edes yrittää. Tukea tähän päätökseen, ei saatu kyllä mistään. Mielestäni on outoa että aina hoetaan, että pyytäkää apua, sitten kun sitä pyytää niin ei sellaista saa. Ihmiset jätetään oman onnensa nojaan.
Nyt olen raskausviikolla 20+2, enkä voi sanoa että tämä on normaali raskaus.. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka kaikki on tähän mennessä mennyt kuten täytyykin, niin minun pelot ovat niin suuressa osuudessa tällä hetkellä, etten voi nauttia tästä oikeastaan ollenkaan. Ja riskiraskaushan tämä on.
Minua ei pelota niinkään keskoisuus, koska tuli koettua miten hyvää keskoshoito Suomessa on. Minua pelottaa se, että miten mä jaksan. Miten mä jaksan sen jos kaikki tapahtuu uudelleen, miten mä jaksan hoitaa esikkolapsen. Mua pelottaa, se että jos mä joudun vuodelepoon sairaalaan, miten minä voin olla erossa lapsestani. Miten kestän sen. Jos minä siellä monia viikkoja joudun makaamaan, ei pää kestä.
Tiedän sen, että turhaan minä etukäteen asioita mietin ja pelkään, mutta ei sille voi mitään. Jos sinä olet kokenut normaalin raskauden etkä pelkoja, elä tule sanomaan "elä stressaa, nauti tästä raskaudesta" voi kuule, kun nauttisin niin mieluusti, jos voisin.
Oon huomannut tässä toisessa raskaudessa sen , että jotkut ehkä vähän pelkäävät mun tilannetta, ne ei tiedä mitä sanoa, tai miten tukea, joten sitten he perääntyvät kokonaan elämästäni. Menkööt sitten, mun kaikki energia menee nyt itteeni ja omaan elämään, että en jaksa yhtään mitään ylimäärästä stressiä ihmissuhteissa.
Tässä raskaudessa siis laskettu aika olis 23.3.2018. Pihla on sillon aika lailla kaks vuotta, minun mielestä hyvä ikäero . Äitiyspolille kuuluu minulla erikoisseurannat, ja syön primaspania, joka ohentaa verta., sillä yritetään saada istukkaani toimimaan kunnolla ja ehkäisemään tukoksia.
Viikko sitten oli ultra, lääkäri kuunteli tosi tarkkaan minun kysymykset ja pelot. Pyynnöstä katsoi kohdunkaulan tilanteen, pituutta sillä oli 3,6 cm ja oli napakka. En tiedä, miksi pelkään sitä että kohdunkaula "pettää" koska ei Pihlan raskaudessa ollut sen kanssa ongelmia. Ehkä nyt tulee pelättyä kaikkea. Lääkäri katsoi myös kohdun valtimoiden virtaukset, joissa näkyy jos istukassa toimintahäiriötä, nyt kaikki oli ainakin ok.
Keskiviikkoa odotellessa, sillä silloin on virallinen rakenneultra!
Yritän silloin tällöin keretä kirjoittaa kuulumisia, tiedän että tämä asia kiinnostaa aika monia. Itse yritin lukea googlen palstoilta voiko toinen lapsi olla täysiaikainen vaikka ensimmäinen keskonen. En saanut vastauksia. Joten mukava jos joku samassa tilanteessa oleva löytää minut täältä.
Huikatkaa jos luette tätä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti